Miten minusta tuli kehonhallinnan ohjaaja

Lapsuuteni oli onnellista ja touhukasta aikaa maalaistalossa. Vanhemmat olivat kiinni maatilan töissä. Me lapset kasvoimme siinä samalla. Urheilu ja kilpahiihto tuli kuvioihin alakoulussa. Hiihto ja kilpaurheilu veivät minut urheilulukioon Rovaniemelle, ja muistan tuolloin miettineeni, että en ole varmaankaan riittävän hyvä opiskelemaan urheilijoiden joukossa. Nautin urheilusta, mutta taisin sittenkin vähän suorittaa sitä. Aikaansaaminen tuotti minulle hyvää mieltä jo silloin. Päämäärätietoinen työskentely oli minulle ominaista. Lisäksi urheiluseuran toiminnassa oli mukavaa porukkaa! Meillä oli hauskaa yhdessä. En tiedä, ketä varten pinnistelin ja pärjäsin. Yritin aina vähän enemmän kuin olisi tarvinnut.

Onnekseni liikunnallinen elämäntapa jäi elämääni, vaikka kisaaminen jäikin.Sittemmin lenkkeily, lavatanssi, ryhmäliikunta, kuntosali ja hiihto ovat olleet läheisimpiä liikuntamuotojani. Lasten synnyttyä elettiin hektistä perhe-elämää: opiskeltiin ammattiin, aikuistuttiin, rakennettiin kaksi kotia ja siinä sivussa luotiin uraa kumpikin puolisoni kanssa tahoillamme. Toimintaterapeuttiopinnoissani kuljin matkan, jonka myötä oivalsin, että kannoin monista asioista häpeää, joka ei ollut minun.

Minusta tuli yrittäjä, koska halusin tehdä asiat paremmin ja omalla tavallani. Omat tunteet ja tarpeet kuitenkin siirsin usein syrjään. Keskityin eteenpäin menemiseen. Olen aina ollut tavoitteellinen ihminen. Olen tehnyt sen mitä olen luvannut.

Vaan kuinka kävikään? Miksi elämänilo katosi ja voimat vähenivät? Miksi minä, pärjäämään kasvanut, väsyin? Paljon töitä, hienoja haasteita, isoja kasvunpaikkoja ja lopulta henkinen ja fyysinen väsymys.

Minulla oli kokemus siitä, miten pieni paikallinen yritys kasvatetaan myyntikuntoon ja mitä se vaatii, että prosessit integroidaan osaksi kansallista konserniyritystä. Tavoitteet kasvoivat ja toiminta-alue laajeni. Saappaat kasvoivat samaan tahtiin, kun neuvottelupöydät suurenivat. Sain myös kokea, mitä on olla ostajan roolissa. Mitä sitten kun kaikki ei menekään niin kuin piti? Alkuvuodesta 2017 töistä oli pakko luopua, heittäydyin tyhjän päälle. Koin olevani lopussa sekä henkisesti että fyysisesti. Läheiset ystävät ja perheenjäsenet auttoivat kuuntelemalla ja olemalla saapuvilla.

Huolestuin, jaksanko koskaan enää liikkua kuten ennen tai tuleeko minusta koskaan työkykyistä. Olin aina ollut huono rentoutumaan, oivalsin sen nyt. Siinä vaiheessa elämää minulla oli aikaa rentoutua päivä päivän perään. Ei se ollut helppoa. En oppinut sitä täysin. Jälkeenpäin tajusin, että muutosmatkani oli vasta alkanut.

Miksi kerron tämän kaiken?

Koska tiedän, että moni on kokenut saman kaltaisia asioita elämässään. Koska tunnen, että lapsuuden kokemukseni ja ymmärrykseni itsestäni, kaikki työkokemukseni, ihmisten ja projektien johtaminen, kehittämisen vimma, uusiin haasteisiin ja tuntemattomille poluille uskaltautuminen ovat opettaneet minulle elämästä, hengityksestä ja hyvinvoinnista enemmän kuin osasin toivoa.

Minun piti itse ymmärtää raskaimmalla tavalla se, että ihminen todellakin on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja henkinen kokonaisuus. Että kaikki palaa lopulta hengitykseen, läsnäolemiseen, suorittamisesta vapaana olevaan olemassaolon riemuun.

Koko elämänhistoriani, aktiivisen liikkumisen ja hidastamisen tarpeeni veivät minut polulle, jolla nyt olen. Valmistuin pilatesohjaajaksi 2021 ja hengityskouluohjaajaksi 2022. Tiedän, että se on juuri sitä, mitä haluan jakaa muillekin.